Perintöverotukseen ehdotetaan kevennyksiä

Esimerkiksi Veronmaksajat esittää perintöverotuksen veroasteikon keventämistä ja etäisimpien sukulaisten kovennetun veroluokan poistamista kokonaan.

-

Veromaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen esittää perintöverotuksen keventämistä niin, että kovin veroluokka poistetaan kokonaan.

- Kolmas veroluokka on tänä päivänä aivan kohtuuttoman kireä. Viisainta olisi yhdistää se toiseen veroluokkaan, jolloin verotus putoaisi 48:sta 32 prosenttiin nykyprosentein. Lisäksi kaikkia prosentteja pitäisi jatkossa alentaa, hän sanoo.

Nykylain mukaan perinnönsaajat jaetaan kolmeen perintöluokkaan sukulaisuusasteen mukaan. Lähisukulaisille vero on maksimissaan 16 prosenttia, kaukaisimmille perijöille kolminkertainen.

Poliittiset päätökset jäänevät ensi vaalikaudelle, mutta koskeminen kolmanteen luokkaan saa tukea valmistelijoilta.

- On varmaan tarpeen tarkastella perintö-/lahjaveroa, ainakin valmistella asiaa tällä vaalikaudella. Tällä tarkoitan lähinnä tätä kolmatta veroluokkaa joka voi olla liian ankara, sanoo valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä keskustasta.

Kokoomus ehdottaa kovempia muutoksia ja suosisi lähisukua.

- Näemme että ainakin ensimmäisessä ja toisessa luokassa perintö- ja lahjavero tulisi poistaa. Kolmas luokka pitää arvioida erikseen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz sanoo.

Varallisuusvero tuo valtion kassaan vuodessa vajaat puoli miljardia euroa - neljä kertaa enemmän kuin juuri poistettu varallisuusvero.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 20.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat