Perhosia nyt vähemmän kuin vuosiin

Päiväperhosia liihottelee tänä kesänä niin vähän, että sekä perhosharrastajat että maallikot ovat kummastelleet tilannetta.   

Valtakunnallisista päiväperhoslaskennoista vastaava Kimmo Saarinen sanoo perhosten määrän jäävän paikoin vain puoleen siitä, mihin on 2000-luvulla totuttu.  

Ennen niin yleiset nokkosperhoset ovat nyt selvästi harvemmassa. Entistä vähemmän on nähty myös neitoperhosia, joihin suomalaiset ovat totutelleet 40 vuotta.  

Perhosia ovat koetelleet lumeton talvi, pitkittynyt kevät sekä alkukesän kylmät, sateiset säät. Lopullisen niitin antoivat kesäkuiset rankkasateet.  

Katovuoden poikkeuksena Saarinen mainitsee isonokkosperhosen, joka levittäytyi Suomeen miljoonien yksilöitten voimalla kahtena viime kesänä. Metsässä viihtyvä laji on ehkä asettumassa pysyvästi maahamme.  

Saarinen odottaa tilanteen kohenevan loppukesästä, sillä aikuisina talvehtivia perhoslajeja on nyt kuoriutunut lentokuntoon.  

Perhosten määrä voi palata tavanomaiseksi jo ensi vuonna, sillä nyt sää on nyt suotuisa lisääntymiselle.  

Lue myös:

    Uusimmat