Perheväkivallasta halutaan kovemmat rangaistukset

Läheissuhteessa tapahtuvista lievistä pahoinpitelyistä halutaan nykyistä kovempia rangaistuksia.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että ankarampia tuomioita tulisi harkita, mikäli pahoinpitely on ollut toistuvaa ja kyse on omaan puolisoon, lapseen tai aikuisten lasten omiin vanhempiinsa kohdistamasta väkivallasta.

Jos väkivalta kohdistuu alle 18-vuotiaaseen, työryhmä ehdottaa ankaramman säännöstön soveltamista jo yhdenkin lievän pahoinpitelyn tapahduttua. Tällöin tekijänä voi olla myös perheen ulkopuolinen kasvattaja tai muu nuoreen erityisen läheisessä luottamussuhteessa oleva henkilö.

Työryhmän mukaan teot tulisivat yleisen syytteen alaisiksi, jolloin esitutkinnan käynnistäminen ei olisi enää riippuvainen uhrin tahdosta.

Virallisen syytteen alaisiksi halutaan saattaa myös asiakaspalvelussa tapahtuneet lievät pahoinpitelyt.

Työryhmä luovutti ehdotuksensa tänään oikeusministeri Tuija Braxille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat