Mainos

Perheväkivallan uhrin asema helpottuu oikeudessa

Eduskunta päätti eilen parantaa perheväkivallan uhrin oikeusturvaa.

Eilen hyväksyttiin rikoslain muutos, jonka mukaan lievät pahoinpitelyt siirretään virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen tai tekijälle läheiseen henkilöön.

Ne siirretään virallisen syytteen alaisiksi myös silloin, kun ne kohdistuvat henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään eikä rikoksentekijä kuulu työpaikan henkilöstöön.

Muutos astuu voimaan vuodenvaihteessa.

Oikeusministeri Tuija Brax pitää lakimuutosta yhtenä hallituskauden merkittävimmistä muutoksista oikeusministeriön hallinnonalalla.

- Nykyisen lain mukaan lievästä pahoinpitelystä rangaistaan vain, jos uhri vaatii tekijälle rangaistusta. Tulevaisuudessa esitutkinnan käynnistäminen ja tekijän saattaminen vastuuseen esimerkiksi puolisoon, lapseen tai isovanhempaan kohdistuneesta lievästä pahoinpitelystä ei ole riippuvainen uhrin tahdosta, Brax kirjoittaa blogissaan.

Braxin mukaan asema paranee merkittävästi, sillä uhrin ei tarvitse enää olla itse aktiivinen ja vaatia tekijälle rangaistusta.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.