Perhesurmat: Miten vastata, jos lapsi kysyy: "Voisiko meillä käydä noin?"

Lapsi ei välttämättä ota asiaa suoraan esiin, mutta pitäisikö asiasta keskustella varmuuden vuoksi perheen kesken?

– Aikuisen tehtävä on suodattaa ja puskuroida kaikkea hämmentävää ja lapselle ehkä vielä käsittämätöntä tietoa ja vahvistaa omalla käytöksellään positiivista kuvaa siitä, että maailma on riittävän turvallinen. Jos lapsi kysyy häntä askarruttavista uutisista, niin lapselle pitää toki vastata lapsen ikätaso huomioon ottaen, lastenpsykiatri Anne Kauppi sanoo.

Kauppi korostaa, että perheissä ei missään nimessä tarvitse nyt alkaa järjestää yleistä keskustelua aiheesta, mutta jos lapsella esimerkiksi on taipumusta pelokkuuteen, häntä pitäisi lohduttaa.

Lapselle on usein ahdistavampaa ajatella vanhemmasta eroon joutumista kuin itse kuolemaa. Lasta lohduttaa vanhemman vakuutus siitä, että he pysyvät aina yhdessä. Aikuisten on myös syytä keskustella aiheesta keskenään, koska aikuisten epävarmuus tai ahdistus aiheesta saattaa välittyä lapsiin.

"Absoluuttista totuutta korostava kasvatus vahingollista"

Kauppi on huolissaan siitä, että nykyään yhä useampi katsoo, että lapselle pitäisi antaa vain totuudenmukaisia vastauksia. Hän kertoo työssään näkevänsä enenevässä määrin etenkin koulutettuja vanhempia, jotka uskovat, että lapsille ei saa valehdella, vaan kaikki pitää kertoa niin kuin asiat ovat.

Kaupin mielestä lapsella pitää ehdottomasti olla oikeus turvalliseen kuvaan maailmasta, piti se sitten sisällään jumalia tai tonttuja tai mitä tahansa. Aikuisen tehtävä on mukauttaa todellisuutta sillä tavoin, että se suojaa lasta.

– Kysymys ei ole huijaamisesta, vaan jos asia tulee esiin, voi sanoa, että meidän perheessä sellaista ei voi tapahtua eikä lähipiirissäkään.

Kaupin mukaan on tärkeää ylläpitää lapselle kuvaa, että omassa perheessä asiat ovat aikuisten hallinnassa.

– Omat lapseni kysyivät aikoinaan Estonia-onnettomuuden jälkeen, että jos he olisivat uppoavassa laivassa kuolleina, niin yrittäisinkö pelastautua hytistä. Lapseni rauhoittuivat vasta, kun ymmärsin vakuuttaa lapsilleni, etten jättäisi heitä yksin, edes kuolleina. Ihmisellä on suuri kyky luoda lohduttavia mielikuvia ja niiden avulla kestää vaikeita tunteita. Sitä kykyä pitää hyödyntää niin ilossa kuin surussa.

Herkkiä lapsia on paljon

Nykyään herkkiä ja pelokkaitakin lapsia on paljon. Kaupin mielestä se johtuu ehkä siitä, että nykylapsilla on riittävästi turvaa eivätkä perhet kohtaa samanlaisia uhkia kuin vaikka sodan aikana.

Lapsilta puuttuu kokemuksia todellisista vaaratilanteista ja toisaalta myös niistä keinoista, miten vaarasta voi selviytyä.

– Monesti on niin, että kun lapsi selviytyy jostain pelottavasta tilanteesta, hän saa apuja pelon hallintaan ja selviytymiskokemuksen myötä ymmärtää, ettei asia olekaan niin pelottava. Kun kokemus oikeasta vaarasta puuttuu, silloin pelkoa ei saa koskaan ratkaistua ja lapsi voi jopa havaita liiallisesti vaaran merkkejä.

Kauppi on tehnyt 200 tapausta kattavan tutkimuksen perhesurmista vuosilta 1970–1994. Hän väittelee aiheesta ensi kesänä Itä-Suomen yliopistossa.