Perhesurmat eivät vaikuta — väkivaltaan yhä vaikeaa saada apua

Monissa kunnissa on puutteita lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyssä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston viime keväänä alueensa kunnille tekemässä kyselyssä joka kolmannesta kunnasta puuttui lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisystä vastaava henkilö, vaikka ministeriön suositukset sitä kunnilta vaativatkin. Lisäksi vain kolmasosassa oli suosituksissa esitetty lähisuhde- ja perheväkivaltatyön koordinaatioryhmä.

Aluehallintovirasto arvioi, etteivät viime aikaiset perhesurmatkaan ole herättäneet kaikkia kuntia toimimaan väkivallan ehkäisemiseksi.

— Usein kunnissa, joissa työ on järjestämättä ajatellaan, ettei meillä ole väkivaltaa, kertoo Länsi - ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Aino Arponen.

Kunnat ovat myös perustelleet väkivallan ehkäisyn puutteita muun muassa resurssipulalla sekä kuntarakenteen muutoksilla.

— Viime aikoina, kun kuntarakenteiden muutoksia on tullut, kunnat ovat kertoneet, etteivät ne ole ehtineet hoitaa asiaa tai ne odottavat, että kuntatilanne selkeytyy.

Alueviraston mukaan ongelmana kunnissa on myös se, että apua hakevaa pallotellaan henkilöltä toiselle, kun vastuunottaja vaikea määrittää. Samalla vastuuhenkilöt usein hoitavat tehtäväänsä muun työn ohessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat