Perhesurmaajan vankilassa tappaneet sanovat harkinneensa puoli minuuttia

Julman vankilatapon esitutkintamateriaalista selviää, että Hakunilan perhesurmaaja valikoitui silmittömän väkivallan kohteeksi osittain juuri tekemänsä rikoksen vuoksi.

Kuulustelukertomusten perusteella teko ei vaikuta suunnitellulta ja taustalla ovat ainakin toisen vangin psyykkiset ongelmat.

Henkirikos tapahtui viime toukokuussa. Taposta syytetty vanki kertoi ajatelleensa jo pitkään, ettei kuulu vankilaan vaan psykiatriseen hoitoon. Hänet oli tuomittu vuotta aiemmin tehdystä taposta, mutta todettu syyntakeiseksi.

”Tapahtumapäivänä tunsin oloni todella ahdistuneeksi. Tunsin, että pulssini nousi ja tuntui että kaikki asiat tapahtuivat savuverhon takana. Tunsin oloni impulsiiviseksi ja tuli tunne, että minun täytyy tehdä jollekin jotakin, ehkä jopa tappaa joku henkilö. Lääkkeet eivät enää tehonneet, joku pitkä sairaalajakso olisi saattanut auttaa.”

Hän keskusteli pahasta olostaan omassa sellissään toisen vangin kanssa. He päättivät pahoinpidellä jonkun, ja perhesurmaaja valikoitui uhriksi koska hän oli samalla osastolla.

”Emme olleet suunnitelleet tätä tekoa kovinkaan pitkään, aika voi olla puolisen minuuttia tai vähän yli. Tiesimme, että hän on joku lapsentappaja ja sen vuoksi hän sai olla uhrimme. Aikaisemmin meillä ei ole ollut hänen kanssaan mitään ongelmia tai riitoja. Emme kuitenkaan tehneet tekoamme sen vuoksi, että halusimme tehdä hänelle jotain vaan sen vuoksi, että halusimme tehdä jotain ja hänestä tuli uhri.”

Kaksikko kävi ensin uhrin sellin ovella. Koska tämä ei ollut siellä, he menivät etsimään osaston keittiöstä. Suuri osa muista vangeista oli tapahtuma-aikaan, vähän ennen kello yhtä päivällä, ulkoilemassa.

Etsitty vanki oli keittiössä toisen vangin kanssa. Kaksikko pyysi toista vankia poistumaan paikalta. Sanaakaan sanomatta he aloittivat hakkaamisen eri välinein ja maahan kaatuneen vangin jalalla polkemisen. Esitutkinnan mukaan julma väkivalta sai rauhassa jatkua noin puolitoista minuuttia.

”Tarkoituksemme oli pahoinpidellä hänet, mutta kesken teon tilanne karkasi käsistämme ja seuraus oli vakavampi kuin olimme aikoneet.”

Poliisille hän kuvaili tekoa hätähuudoksi.

”Kun en ole hoitoon muuten päässyt, ajattelin että tämän teon tekemällä voisin sinne päästä.”

Myös toinen tappamiseen osallistunut vanki kertoi kuulusteluissa, että ryhtyi tekoon tuntemansa voimakkaan ahdistuksen vuoksi. Myös hänet on tuomittu aiemmin henkirikoksesta.

”Minulla ei ollut mitään henkilökohtaista uhria vastaan.”

Kuulusteluissa on etsitty selvyyttä myös siihen, mistä kaksikko sai käyttöönsä tappamisessa käyttämänsä lukuisat välineet.

Kaulin ja juustohöylä löytyivät vankilan osaston keittiöstä, kertakäyttöveitsi ja siihen kiinnitetty partakoneen terä olivat vankien omassa käytössä, samoin kuin pahoinpitelyssä käytetty kuulakärkikynä.

Oikeusministeri pyysi pian tapahtumien jälkeen selvitystä vankiloiden turvallisuudesta. Selvitys valmistui kesäkuussa pian tapahtumien jälkeen ja vankilan turvallisuusasioita sisältävänä se luokiteltiin salaiseksi.

- Selvityksessä kuitenkin todetaan, että turvatoimet ovat olleet riittävällä tasolla, eikä varsinaisia konkreettisia puutteita ole havaittu, sanoo oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen.

Oikeudenkäynti alkoi tänään Niuvanniemen vankisairaalassa ja jatkuu huomenna Hyvinkään käräjäoikeudessa. Molemmille syytetyille on tehty mielentilatutkimus.

Lue myös:

    Uusimmat