Perhekotimurhasta syytetty nyrkkeilytaustastaan: Opin enemmän tappelemaan kadulla kuin kehässä

Toinen Muhoksen perhekotimurhasta syytetyistä nuorista on harrastanut kamppailu-urheilua.

Poika kertoi poliisikuulusteluissa harrastaneensa karatea, judoa ja nyrkkeilyä. Karatea ja judoa poika harrasti samaan aikaan alle kymmenenvuotiaana.

– Se ei ollut vielä semmoista, että ketään olisi voinut vahingoittaa niillä liikkeillä, poika kertoi poliisille.

Karaten ja judon jälkeen kuvioihin tuli nyrkkeily, jonka hän lopetti 16-vuotiaana.

– Sitä minä olen melkein koko ikäni. Minä meni suoraan kilpanyrkkeilyyn. Olisiko ollut 13- tai 14-vuotias ja lopetin 16-vuotiaana. Sen minä sano, että opin enemmän kadulla tappelemaan kuin kehässä.

Poika ei ole kertomansa mukaan otellut koskaan yhtään ottelua.

– En ole ollut kunto- enkä aloittelukurssilla, vaan siinä kilpanyrkkeilyssä. Voisi sanoa, että olen amatöörialoittelijatasolla, koska meillä oli kuitenkin ihan hyvä valmentaja.

Haluatko vielä kertoa muuta kamppailuharrastuksistasi?

Niin kuin sanoin, että tosiasiassa olen enemmän oppinut kadulla kuin siellä kehässä.

Asia nousi esille myös murhasta syytettyjen poikien välisissä keskusteluissa. Toisen pojan mukaan nyrkkeilyä harrastanut poika vähän "lesoili" lyömistaidoillaan. 

– Jotain sellaista me keskusteltiin, jos muistan oikein, että XX (pojan nimi) kysyi minulta, että löinkö minä hyvin tai jotain sellaista. XX tarkoitti tuolla siis, että onko hän itse lyönyt hyvin. Eli XX vähän silleen lesoili tai vaikutti siltä, toinen murhasta syytetyistä kertoi kuulustelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat