Perheen matala tulotaso altistaa lapsia kuolemalle

Huono-osaisten perheiden lapsilla on yli kaksinkertainen riski kuolla alle neljävuotiaana hyväosaisiin verrattuna.

Väitöstutkimuksen mukaan lasten kuolleisuuteen vaikuttavat suuresti vanhempien koulutus- ja tulotaso.

Myös yksinhuoltajaperheissä lasten kuolleisuus on selvästi yhteydessä alempaan koulutus- ja tulotasoon.

Tutkija Hanna Remeksen mukaan korkea kuolleisuus viittaa siihen, että huono-osaisten perheiden lapset ovat alttiimpia tapaturmille ja kärsivät heikommasta terveydestä.

- Lapset kuolivat muita useammin liikenne- ja hukkumisonnettomuuksissa sekä synnynnäisiin tauteihin, hän kertoo.

Kuolleisuuserot kärjistyvät tutkimuksen mukaan uudelleen myöhäisteini-iässä ja varhaisaikuisuudessa.

- Tapaturmaiset ja väkivaltaiset kuolemat kasvavat muutenkin teini-iässä, mutta vähän koulutetuilla ja työelämän ulkopuolella olevilla riskit kasvavat jopa viisinkertaisiksi.

Vaikka huono-osaisuudella on taipumus periytyä, kehitys voitaisiin Remeksen mukaan katkaista osoittamalla tukea perheille jo raskauden aikana.

Tutkimuksen aineisto kerättiin vuosilta 1990-2004.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat