Perhe julkaisi järkyttävän videon: Vammaista isää kannettiin “kuin ruumista” täydessä lentokoneessa

Perhe julkaisi järkyttävän videon: vammaista isää nöyryytettiin lentokoneessa 1:18

Englantilainen perheenisä kannettiin Ryanairin lentokoneeseen viimeisenä. Perheen tytär kuvasi koko tapahtuman, koska piti kuljetusta erittäin nöyryyttävänä isänsä kannalta.

Isä kannettiin koneeseen viimeisenä, mikä aiheutti sen, että täysi koneellinen seurasi nöyryyttävää kanto-operaatiota. Isä, 48-vuotias Neil Boffey, on halvaantunut täysin oikealta puolelta. Boffeyllä sai aivohalvauksen 11 vuotta sitten.

Ryanairin kone oli matkalla Barcelonasta Manchesteriin.

"Yllätyimme, kun muut pääsivät ensin"

Boffeyn vaimo kertoo, että yleensä apua tarvitsevat viedään koneeseen ensimmäisenä.

– Kerroimme lentoyhtiölle lippuja varatessamme, että tarvitsemme apua. Kun menimme portille, kysyimme, voisiko Neil mennä ensimmäisenä koneeseen.

Vaimo May kertoo, että hänen miehellään on myös epilepsia ja lihassairaus ja hän on lisäksi sokea.

– Yllätyimme, kun kaikki muut pääsivät ennen häntä sisälle.

Boffey nostettiin invahissillä etuovelle, mutta hänen paikkansa oli takarivillä. Käytävä oli kapea, eikä siihen mahdu tavallisella pyörätuolilla. Sen sijaan Boffey kannettiin sisään pienellä tuolilla, kädet ristittyinä rinnan päälle.

"Kone olisi muuten myöhästynyt"

Perhe on pyytänyt lentoyhtiötä pyytämään anteeksi ja toivoo yhtiön parantavan vammaisille tarkoitettuja palveluitaan.

Ryanairin mukaan vika ei ollut heidän.

– Olemme pahoillamme, jos tästä koitui epämukavuutta, mutta Barcelonan lentokentällä pyörätuolipalveluita pyörittää lentokentän oma henkilökunta.

Lentokentältä puolestaan vastattiin, että he ovat vastuussa pyörätuoleista, mutta lentoyhtiöt puolestaan siitä, missä kohdin konetta ihmiset istuvat.

– Tässä tapauksessa koneen lastaus oli aloitettu jo ennen Boffeyn ja työntekijöiden saapumista. Kone olisi myöhästynyt, jollemme olisi toimineet näin. Olemme pahoillamme, että tämä aiheutti epämukavuutta herra Boffeylle. Otamme tästä opiksemme ja yritämme parantaa toimintaamme, lentokentän edustaja kertoo.  

Lue myös:

    Uusimmat