Perhe järkyttyi: Kuolleen isoäidin numerosta vastattiin tekstiviestiin

Britanniassa perhe koki melkoisen järkytyksen saatuaan tekstiviestin numerosta, joka kuului perheen kuolleelle isoäidille. Isoäiti oli haudattu kolme vuotta aikaisemmin yhdessä puhelimensa kansa.

Isoäiti Lesley Emerson oli kuollut syöpään 59-vuotiaana vuonna 2011. Isoäidin hautaan oli laitettu mukaan joitakin tämän suosikkitavaroita, kuten hänen kännykkänsä.

Eräs lapsenlapsista, 22-vuotias Sheri, haki lohtua lähettämällä yhä tekstiviestejä edesmenneelle isoäidilleen.

Tyttö järkyttyi, kun viime viikolla hänen viestiinsä vastattiin.

– Minä seuraan sinua, kaikki tulee menemään paremmin, viestissä muun muassa kirjoitettiin.

– Tunsin oloni sairaaksi sitä lukiessani, Sheri kuvaili.

– Olin shokissa, enkä tiennyt mitä ajatella.

Sherin setä soitti numeroon ja paljastui, että numeroa käytti mieshenkilö. Mies oli kuvitellut, että Sherin lähettämät viestit olivat miehen ystävien pilailua.

Mies on esittänyt perheelle pahoittelunsa tapauksesta. Myös O2-puhelinyhtiö, joka oli laittanut isoäidin numeron uudelleen käyttöön, on pyytänyt anteeksi tapahtunutta.


Lue myös:

    Uusimmat