Penttilä: Suomen vaihtoehdot markka tai liitto Saksan tai Ruotsin kanssa

Talousongelmien kanssa painivalla Euroopalla on kolme vaihtoehtoa, näkee MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

– Ensimmäinen on se, että eurolla mennään. Varmaan siinä on vähän ongelmia, mutta sillä mennään. Toinen vaihtoehto on, että euroalueesta lähtee useampi maa pois. Kreikka tulee ensimmäisenä mieleen, mutta lähtee muitakin. Kolmas vaihtoehto on, että tulee kaoottinen tilanne, jossa kaikki manaukset ovat totta.

Kolmannen eli pahimman vaihtoehdon toteutuessa Suomelle aukeaa Penttilän mukaan vastaavasti kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on Saksan ympärille muodostuva valtioryhmittymä, jolla on oma valuutta. Todennäköisesti Suomi olisi siinä mukana.

– Toinen vaihtoehto on se, että jos kaaos menisi vielä pahemmaksi, pohdittaisiin Ruotsin kanssa yhteistä kruunua.

Viimeinen vaihtoehto on palauttaa käyttöön oma markka. Tilanteen ajautumiseen niin pitkälle Penttilä ei usko.

– Markan paluu ei ole todennäköinen riski.

– Näyttää todennäköiseltä että euro säilyy, mutta euroalue koko ajan tiivistyy. Tapahtuu poliittista integraatiota, jonka ympärille jää löyhä alue.

Hän uskoo, että kaikissa vaihtoehdoissa Suomi pärjäisi.

– Jos euroryhmä pienenee merkittävästi, me olemme edelleen ryhmässä, jossa on Saksa ja Pohjois-Euroopan vakaat valtiot. Peruskysymykset ovat suht hyvin. Meidän tärkeä kauppakumppani Saksa on kunnossa, Venäjä antaa vetoapua ja Virokin kasvaa tuossa. Kaikissa olosuhteissa meidän on mahdollista tehdä järkeviä päätöksiä.

Penttilän mielestä euron säilyminen on Suomelle tärkeää ja paras vaihtoehto. Pahinta olisi, jos epäluottamuksen kierre pitkittyisi ja lopulta eurosta luovuttaisiin.

– Jos siitä jollain aikavälillä pullautetaan Kreikka tai joku muu pois, se voi olla ihan hyvä asia.

(MTV3)

Katso Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E.J. Penttilän haastattelu: (Huomenta Suomi 2.12.2011)

Lue myös:

    Uusimmat