Pentti Arajärvi Kelan tutkijaksi

Presidentti Tarja Halosen puoliso Pentti Arajärvi on saanut uuden toimen. Arajärvestä tulee kahdeksi vuodeksi Kansaneläkelaitoksen johtava tutkija.

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi

Arajärvi kuvaa uutta tehtäväänsä Ilta-Sanomien haastattelussa "puoliaikaiseksi hommaksi". Presidentin puolisona Arajärvi on sen verran kiireinen, ettei hän kykene tekemään kokopäivätyötä. Tämän vuoksi hän onkin parhaillaan virkavapaalla eduskunnan valiokuntaneuvoksen työstä.

Uudessa tehtävässään Arajärvi selvittelee toimeentuloturvasäännöstön oikeellisuutta. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu alan EY-oikeuden kehityksen seuraaminen. Kelalla on ollut aiemmin jo kaksi tämän alan tutkimushanketta. Arajärven projekti on näiden tutkimusten jatkotyö.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat