Pentagon: Sotilasjohto ei vastuussa vankien kidutuksesta

Pentagonin selvitys ei pidä vankien kuulusteluista annettuja toimintaohjeita syynä vankien kidutukseen. Tutkijat eivät löytäneet vankien fyysiselle ja seksuaaliselle painostamiselle kaikenkattavaa syytä.

Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin selvitys Irakista, Afganistanista ja Guantánamosta ei pidä vankien kuulusteluista annettuja toimintaohjeita syynä vankien kidutukseen.

Vara-amiraali Albert Churchin johdolla tehty selvitys antaa näin synninpäästön korkeille amerikkalaisviranomaisille. Raportin mukaan armeijan ja puolustusministeriön johto ei puuttunut irakilaisen Abu Ghraibin vankilan väärinkäytöksiin riittävän ajoissa.

Tutkijat kuitenkin katsovat, ettei johtajia voi pitää suoraan vastuullisina tapahtuneeseen. Puolustusministeri Donald Rumsfeldin erottamista Abu Ghraibin takia vaatineet demokraatit kyseenalaistivat verekseltään raportin, jota esiteltiin tänään senaatin puolustusvaliokunnassa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch luonnehti sitä "valkopesuksi."

368-sivuinen raportti on suurimmaksi osaksi julistettu salaiseksi. Siitä julkistettiin nyt vain 21-sivuinen tiivistelmä.

Puolustusministeriön tutkijat katsovat, ettei kidutusta muistuttaneelle vankien fyysiselle ja seksuaaliselle painostamiselle löydy yhtä, kaikenkattavaa syytä. Raportin mukaan vankien kuulusteluita varten annetut ohjeet eivät väärinkäytöksiin rohkaisseet. Tutkijat kuitenkin arvostelevat päättäjiä siitä, etteivät ohjeet ole riittävän selkeitä eikä niitä ole tarkastettu edellisistä sodista saatujen kokemusten perusteella.

Selvitystä varten tutkijat kävivät läpi 70 tapausta, joissa amerikkalaiset sotilaat todistetusti käyttivät vääriä otteita. Näistä tapauksista 23 oli tutkijoiden mukaan tilanteita, joissa kuulustelijana ollut amerikkalaissotilas oli itse vaarassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat