Pentagon ilmaisi Venäjälle huolensa Itämerellä uhitelleesta hävittäjästä

Yhdysvallat kertoo ilmaisseensa Moskovalle huolensa venäläishävittäjän holtittomasta ja turvallisuuden vaarantavasta lentotavasta viikko sitten tiistaina Itämeren yllä.

Pentagonin edustajan mukaan venäläiskone lensi valvontalennolla olleen yhdysvaltalaiskoneen edestä ja kävi näyttämässä sille pohjaansa, jotta yhdysvaltalaiset näkisivät hävittäjän olevan aseistettu. Tehdessään näin venäläispilotti otti Pentagonin mukaan riskin törmäyksestä.

Pentagon ei ole varma, miksi venäläislentäjä käänsi konettaan. Sen mukaan syynä saattoi olla myös lentäjän taitamattomuus tai pelkkä näyttämisenhalu.

-Voi olla, että häntä ei ollut koulutettu hyvin. Tai ehkä hän halusi todistaa jotain. Joka tapauksessa kyseessä oli melko lailla yksittäistapaus, Pentagonin tiedottaja Steve Warren sanoi.

Hänen mukaansa Yhdysvaltain tiedustelukoneen transponderi eli tunnistuslaite oli tapahtumahetkellä päällä sääntöjen mukaisesti. Venäjän puolustusministeriön edustaja on aikaisemmin sanonut, että venäläiset eivät pystyneet tunnistamaan yhdysvaltalaiskonetta, koska se lensi pimeänä.

Yhdysvaltalaiskone oli kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä. Venäläisten mukaan kone lensi kohti Venäjän rajaa.

Pentagon vahvisti jo lauantaina STT:lle, että venäläinen hävittäjä oli uhkaillut yhdysvaltalaista konetta vaarallisella tavalla. Se ei kuitenkaan kertonut, kuinka lähellä toisiaan koneet olivat. Joidenkin lähteiden mukaan koneet olisivat käyneet hyvin lähellä, jopa vain metrien päässä toisistaan.  

Lue myös:

    Uusimmat