Peltipoliisi sakottaa aiempaa harvemmin

Peltipoliisien valvova silmä räpsähtää tänä vuonna aiempaa harvemmin. Poliisissa on siirrytty vuoden alusta vaiheittain uuteen, yhden liikenneturvallisuuskeskuksen malliin. Siirtymäaikana liikenteen nopeusvalvonta kärsii.

Aiemmin liikenneturvallisuuskeskuksia oli seitsemän. Ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisista sanoo, että siirtymävaiheen aikana kuvia ehditään käsittelemään vähemmän kuin tavallisesti.

– Siinä tulee tietysti väistämättä se tilanne, että kuvia ei tule sama määrä, ja sen vuoksi tänä vuonna tilastoissa näkyy selvä ero.

Tavallisesti kuvia käsitellään puolisen miljoonaa vuodessa, mihin pyritään taas ensi vuonna.

Valvonnan väheneminen näkyy riketilastoissa. Karkeasti arvioiden rikkeiden määrä on noin viidenneksen pienempi viime vuoteen nähden, mutta Höök korostaa, että arvioiminen on vaikeaa.

– Kameravalvonnassa tulee paljon rikesakkoja, ja niiden määrä on selvästi pienempi kuin viime vuonna.

Peltipoliisien lisääminen myöhästyy

Uuteen järjestelmään siirtymisen taustalla on kulujen karsinta ja tehostaminen.

– Kameravalvonta ei ole ainoa poliisin liikennevalvontamuoto eikä se saa sitä ollakaan. Tällä saadaan lisättyä ja parannettua poliisin liikennevalvontaa, Höök kuitenkin huomauttaa.

Peltipoliiseja piti lisätä tuhannelle tiekilometrille ensi vuoteen mennessä. Höökin mukaan näyttää kuitenkin, että kameravalvonnan vahvistaminen kestää aiottua pidempään.

Tarkemmin aikataulusta hän ei kuitenkaan osaa kertoa.

– Poliisi ei rakenna näitä tolppia. En uskalla lähteä arvioimaan. 

Lue myös:

    Uusimmat