Mainos

Pelti rytisi tänään liikenteessä - henkilövahingoilta ei vältytty

Eurajoella Satakunnassa iäkäs mies kuoli tänään aamulla sattuneessa onnettomuudessa, jossa henkilöauto törmäsi jalan liikkeellä olleeseen mieheen. Poliisin mukaan henkilöauton kuljettaja ei ilmeisesti huomannut tietä jalan ylittänyttä miestä.

Tapahtuma-aikaan oli pimeää ja tieosa oli valaistu. Tienpinta oli lisäksi jäinen.

Kontionlahdella Pohjois-Karjalassa Valtatie 6:lla 54-vuotias joensuulainen nainen loukkaantui, kun hänen kuljettamansa henkilöauto suistui tieltä.

Onnettomuus tapahtui, kun nainen lähti ohittamaan kuorma-autoa. Kuorma-auton kuljettajan mukaan nainen palasi kuitenkin omalle kaistalleen vastaantulevan auton havaittuaan.

Tämän jälkeen henkilöauto oli suistunut tieltä ojaan pyörähtäen kaksi kertaa katon kautta ympäri.

Pyhännällä Pohjois-Pohjanmaalla sattui tänään kymmenen aikaan liikenneonnettomuus, jossa vuonna 1983 syntynyt paikkakuntalainen nainen menetti ajoneuvonsa hallinnan törmäten kylki edellä vastaan tulleen puutavararekan keulaan.

Henkilöauto pyörähti muutaman kerran katon kautta ympäri romuttuen täysin. Poliisin mukaan henkilöautoa kuljettanut nainen selvisi tapahtumassa vakavammin loukkaantumatta, mutta hänet kuljetettiin tarkistusta varten Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

Vantaalla Vihdintiellä puolestaan rytisi pelti, kun Rajatorpantien risteyksen tuntumassa sattui kahden henkilöauton kolari tänään iltapäivällä kello 16 jälkeen. Kolari hidasti liikennettä tapahtuma-aikaan.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.