Pelti rytisi Pirkanmaalla ja Etelä-Suomessa

Etelä-Suomen huonossa ajokelissä on ajettu tänään lukuisia kolareita. Iltakahdeksaan mennessä tietoon ei kuitenkaan ollut tullut vakavia loukkaantumisia tai hengenmenetyksiä.

Pahin onnettomuus sattui Helsingissä neljän aikaan iltapäivällä, kun bussi törmäsi kuorma-auton perään. Kolme ihmistä vietiin sairaalaan. Porvoossa valtatie 7:lle taas syntyi ruuhka, kun henkilöauto törmäsi kaiteeseen kello 16.20. Kuljettaja ei loukkaantunut.

Pirkanmaallakin sattui bussionnettomuus, kun koululaisia kuljettanut linja-auto luisui päin bussipysäkkiä ja ajautui ojaan Kangasalla aamulla. Yksi pysäkillä olleista koululaisista loukkaantui lievästi.

Iltapäivällä Pirkanmaalla sattui lisäksi kaksi kolmen auton ketjukolaria. Kolarit sattuivat Virroilla valtatie 23:lla ja Nokialla Porintiellä. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti.

Iltapäivällä alkanut lumisade vaikeutti tieliikennettä myös Varsinais-Suomessa. Päivän aikana sattui kymmenkunta pientä onnettomuutta. Peräänajojen lisäksi autoja suistui tieltä. Myös Varsinais-Suomessa vältyttiin vakavilta vahingoilta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat