Helsingin äänikuningatar: Politiikka ei ole sulkien keräämistä hattuun

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen keräsi eduskuntavaalien suurimman äänisaaliin Helsingissä. Pelkosen äänimäärä nousi lähes 16 000:een.

– Hiljaiseksi vetää ja äärimmäisen kiitollinen olen jokaisesta äänestä jokaiselle äänestäneelle,  Jaana Pelkonen huokaa.

Pelkosen mielestä on vaikea lähteä arvuuttelemaan suureen äänimäärään vaikuttaneita asioita.

– Sitä pitäisi kysyä äänestäjiltä itseltään, mutta olen pyrkinyt tekemään kuluneen neljän vuoden aikana työni eduskunnassa mahdollisimman hyvin. Olen ilmeisesti pitänyt esillä sellaisia asioita, joita moni ihminen pitää tärkeinä tässä yhteiskunnassa. Ollaan tehty paljon jalkatyötä vaalitiimini kanssa ympäri Helsinkiä ja keskusteltu paljon ihmisten kanssa ja kuunneltu, Pelkonen kiittelee.

Terve järki etusijalla

Ensimmäisen kauden kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Jaana Pelkonen uskoo, että on onnistunut vetoamaan hyvin erityyppisiin ihmisiin. Äänestäjissä on myös kaikenikäisiä.

– Sama oli viime vaaleissa, mutta tarkkaa analyysiä siitä ei itselläni ole. Se on se mutu-tuntuma kentältä, hän kertoo.

Mitä Pelkonen on saanut aikaan eduskunnassa? Pelkosen mielestä yksittäinen kansanedustaja ei kerää eduskunnassa sulkia hattuunsa, vaan työ tehdään yhdessä tiimissä.  

– Poliittisista saavutuksista yksittäisen edustajan kohdalla on turha edes puhua. Itse olen eduskunnassa puhunut terveen järjen käytöstä. Suomesta on tullut jopa holhousyhteiskunta kuluneiden vuosien aikana. Sen kertoo jo kuntien lakisääteisten tehtävien määrä. Tasa-arvoisen avioliittolain eteneminen oli varmasti yksi asia, jossa olen saanut olla mukana kansanedustajien sekä tuhansien ja tuhansien suomalaisten kanssa, Pelkonen listaa.

Hallituspohjaa turha arvuutella

 Jatkossa Pelkonen näkee tärkeäksi edistää Suomen taloutta.

– Jokainen varmasti pitää tärkeänä saattaa Suomen talous kuntoon eli velkaantumisen kuriin laittaminen, julkiseen sektorin tehostaminen ja työllisyysasteen nostaminen. Suomi nousee vaan työnteolla ja yrittäjyydellä. Myös sote-uudistus ja kuntauudistus on saatava maaliin, Pelkonen sanoo.

Tulevaa hallituspohjaa Pelkonen ei halua lähteä ennustamaan.

– Sipilällä on tässä avaimet, hän vastaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat