Pelko aiheuttaa vääriä hälytyksiä Malmössä

Malmössä levinnyt pelko salakavalasta ampujasta aiheuttaa myös paljon turhia hälytyksiä. Useita vääriä hälytyksiä aiheuttivat muun muassa ilotulitteet.

Poliisi sai eilisiltana tutkittavakseen uuden epäillyn ampumistapauksen. Erään räätälinliikkeen ikkunaa kohti ilmeisesti ammuttiin ainakin kaksi laukausta. Poliisin mukaan ikkunanpuitteista löytyi kaksi luodinreikää, kertoo Dagens Nyheter.

Aftonbladet-lehden mukaan tuntematon mies myös pahoinpiteli liikkeen omistajaa. Omistaja sai lieviä vammoja.

Poliisin mukaan illalla sattunut tapaus saattaa olla ryöstö, eikä se välttämättä liity Malmön viimeaikaisiin ampumisiin.

Perjantai-iltaisen hälytyksen jäljiltä löydettiin jälkiä laukauksista. Poliisin mukaan todisteet viittaavat kuitenkin siihen, ettei laukauksia ammuttu ketään kohti. Hälytyksen teki maahanmuuttajataustainen pyöräilijä.

Malmössä on ollut vuoden kuluessa parikymmentä ampumistapausta, jotka näyttävät kohdistuneen maahanmuuttajiin.

Uskonnolliset ryhmät osoittivat eilen mieltään väkivaltaa vastaan. Uskontojenvälisen Firsim-järjestön hiljaiseen mielenilmaukseen osallistui noin 50 ihmistä. He kokoontuivat bussipysäkille, jonka luona ammuttiin 28-vuotiasta miestä selkään alkuviikosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat