Pelastustyöt lopetettiin Iranissa

Iranin lauantaisen maanjäristyksen uhrien etsintä- ja pelastustyöt on lopetettu, kertoi Teheranin radio myöhään eilisiltana. Ruoka-apua ja telttoja kuljetettiin edelleen noin 50 000 eloonjääneelle, joiden kodit tuhoutuivat järistyksessä.

Eilen järistyksen runtelemalle Mashadin alueelle kuljetettiin seitsemän lentokonelastillista ruokaa, vaatteita, telttoja ja muita avustustarvikkeita. Maanjäristyksestä kärsi noin 200 Iranin itäosassa sijaitsevaa kylää.

Iranin viranomaiset kertoivat eilen, että maanjäristyksessä kuoli kaikkiaan 1 560 ja loukkaantui 2 810 ihmistä. Luvut ovat aiempia arvioita pienemmät. Aineellisten vahinkojen arvo on viranomaisten alustavien arvioiden mukaan noin 100 miljoonaa dollaria.

Maanjäristyksen voimakkuus oli 7,1 Richterin asteikolla. Maanantain jälkijäristykset eivät olleet yhtä voimakkaita.

Ulkoministeriöltä 300 000 markan apu

Ulkoministeriö on myöntänyt Suomen Punaiselle Ristille Iranin maanjäristyksen johdosta 300 000 markan avustuksen. Tuella aiotaan toimittaa itäisen Iranin maanjäristysalueelle sata talvitelttaa.

Avustus ohjataan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton IFRC:n avustusohjelmaan. Liitto on tehnyt 43 miljoonan markan vetoomuksen avustusohjelmalle, jolla tuetaan maanjäristysalueen väestöä neljän kuukauden ajan. Iranin Punainen Puolikuu toimittaa alueelle pelastus- ja etsintäapua, minkä jälkeen seuraava tehtävä on eloonjääneiden majoittaminen.

Helmikuun lopussa Iranin luoteisosaa koetteli maanjäristys, jossa kuoli noin tuhat ihmistä. Tuolloin Suomen ulkoministeriö myönsi Punaisen Ristin kautta apua 250 000 markkaa. Myös tuolloin avustusalueelle toimitettiin talvitelttoja.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat