Pelastustoimi unohtaa kuntarajat vuodenvaihteessa

Pelastustoimen uudistus ei näy varsinaisesti kansalaisille. Palokunnan pitäisi tulla hälytyksen jälkeen paikalle vähintään yhtä nopeasti kuin nyt.

Pelastustoimen organisaatio uudistuu vuodenvaihteessa. Pelastustoimi siirtyi kunnilta 22 alueellisen pelastuslaitoksen vastuulle. Kun tähän saakka suomessa on ollut noin 450 kunnallista pelastustointa ja kaikissa palopäällikkö, vuodenvaihteen jälkeen on vain yksi pelastusjohtaja kunkin alueen johdossa. Useimmista palopäälliköistä tulee paloasemien johtajia.

Kansalaisille muutos ei varsinaisesti näy, vaan palokunta tulee palo- tai onnettomuuspaikalle yleensä samalta paloasemalta ja vähintään yhtä nopeasti kuin ennenkin. Pelastustoimen painopistettä on kuitenkin tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan enemmän ehkäisevään suuntaan.

Vaikka muutamassa vuodessa läpiviety uudistus on monin paikoin ollut kivulias, on prosessi sisäministeriön mukaan sujunut melko hyvin, eikä mistään hälyttävistä ongelmista ole raportoitu.

Pelastuslaitoksen uudistamisen lisäksi eri ministeriöissä on meneillään ja vireillä useita hankkeita, joiden tarkoituksena on lisästä niin alueellista kuin sektorien välistä yhteistyötä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat