Pelastusryhmä palasi Turkista

Turkista palannut suomalainen pelastusryhmä uskoo onnistuneensa tehtävässään. Finn Rescue Forces- ryhmän päällikkö Kari Lehtokangas Helsingin pelastuslaitokselta arvioi tehtävän kokonaisuudessaan onnistuneeksi. Viikko sitten Turkin maanjäristysalueille lähtenyt ryhmä löysi raunioista yhden eloonjääneen ja antoi ensiapua loukkaantuneille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joukko oli mukana tämän suuruusluokan onnettomuuden pelastustehtävissä, aiemmin on annettu lähinnä asiantuntija-apua.

Suomen pelasturyhma Turkkiin 190899


Suomalainen pelastusryhmä palasi Turkin maanjäristysalueelta eilen illalla. 23-henkinen joukko tuli Suomeen kahdessa erässä, joista ensimmäisessä Helsinki-Vantaan lentoasemalle laskeutui neljä pelastajaa ja ryhmän johtaja, palomestari Simo Wecksten Helsingin pelastuslaitokselta. Viime torstaina Turkin maanjäristysalueille lähtenyt joukko osallistui raivaus- ja pelastustöihin Yalovan ja Degirmenderen kaupungeissa. Varsinaiset pelastustyöt kestivät torstai-illasta maanantaiaamuun, jolloin ryhmä siirtyi tuhoalueelta Istanbuliin.

Suomalaiset löysivät raunioista yhden eloonjääneen ja antoivat ensiapua loukkaantuneille. Lisäksi ryhmä teki alueella tiedusteluja kansainvälisen pelastusyhteistyön tueksi. Ikävämpi velvollisuus oli ruumiiden kaivaminen esiin raunioista. -Tilanne siellä oli todella surkea ja surullinen, Wecksten kuvaili. Finn Rescue Forces -ryhmä (FRF) kävi kokemuksiaan läpi yhdessä lepopäivänään Istanbulissa tiistaina. Kokemus oli ollut riipaiseva, mutta myös mieleenpainuva.

Paikalliset kehuivat

Kun olimme lähdössä, paikalliset kehuivat hienosta työstä - se tuntui todella hyvältä, Ari Laatikainen Vantaan pelastuslaitokselta kertoi. Suomessa on ehditty esittää kritiikkiä, jonka mukaan ryhmän lähettämisessä Turkkiin olisi jahkailtu. Pelastusylijohtaja Pertti Partanen sisäministeriöstä sanoo, että ryhmä saatiin liikkeelle hyvin nopeasti eli tavoitteeksi asetetusta vuorokaudessa siitä, kun avunpyyntö saatiin tietoon ja lähettämispäätös tehtiin. Selvitämme kuitenkin jälkiarvioinnissa yksityiskohtaisesti, jäikö jossain vaiheessa tätä ennen jokin selvä pyyntö meiltä huomioimatta. Selvä pyyntö täytyy olla, koska katastrofialueelle turhaan lähetetystä avusta on enemmän haittaa kuin hyötyä, Partanen sanoo. FRF:n päällikkö, pelastuskomentaja

Kari Lehtokangas Helsingin pelastuslaitokselta arvioi tehtävän kokonaisuudessaan onnistuneeksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun FRF-joukko oli mukana tämän suuruusluokan onnettomuuden pelastustehtävissä, aiemmin on annettu lähinnä asiantuntija-apua. -Aina toki jotain oppii, jonka voi ensi kerralla tehdä vielä paremmin. Lähinnä välineistö- ja kuljetuspuolelta löytyi pientä hiomista. Sisäministeriön alainen FRF-joukko lähetettiin Turkkiin YK:n pyynnöstä. Ryhmään kuului pelastajia Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun ja Tampereen pelastuslaitoksista.
(STT)
Joukkueenjohtaja Simo Wecksten kommentit lentokentällä.

Lue myös:

    Uusimmat