Pelastuslaitos varoittaa: Vältä ulkona liikkumista illan myrskyssä

Tuulet voimistuvat myrskyksi illan ja yön aikana pohjoisilla merialueilla ja tuuli on voimakasta myös maalla. Oulu-Koillismaan pelastuslaitos kehottaa välttämään ulkona liikkumista kovimpien myrskytuulten aikaan ja vesillä liikkumista illan ja yön aikana.

Tuuli on tänään monin paikoin voimakasta ja illan aikana tuulet voimistuvat myrskylukemiin pohjoisilla merialueilla. Maa-alueillakin tuulituhot ovat mahdollisia. Suurista kaupungeista voimakkaimmat tuulet osunevat linjalle Vaasa-Kokkola-Oulu-Kemi.

Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisen voimakkaasta tuulesta iltapäivällä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, illalla ja yöllä puolestaan Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa. Tuulennopeus voi olla puuskissa 20 m/s. Selkämeren pohjoisosaan, Merenkurkkuun ja Perämerelle on annettu myrskyvaroitus. Myös muilla merialueilla tuuli on paikoin kovaa.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos kehottaa välttämään vesillä liikkumista illan ja yön aikana sekä ulkona liikkumista voimakkaimpien myrskytuulten aikaan.

– Tiellä liikkujien on syytä varoa mahdollisia tielle kaatuneita puita. Myrsky voi aiheuttaa myös sähkökatkoksia, sanoo riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta.

Ilmatieteen laitos on antanut myös aallokkovaroituksen ja varoituksen merivedennoususta. Meriveden ennustetaan nousevan aamulla Perämeren pohjoisosassa erittäin korkealle ja aamulla Merenkurkussa ja Perämeren eteläosassa korkealle. Merivesitulvat ovat mahdollisia. Sisävesillä liikkuvia varoitetaan voimakkaasta tuulesta koko maassa Keski-Lappia ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

– Veneiden ja laitureiden kiinnitykset on hyvä tarkistaa, etteivät myrskytuulet tai kohoava merivesi pääse niitä irrottamaan, muistuttaa Tomi Honkakunnas.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos on varautunut mahdollisin myrskyn aiheuttamiin tehtäviin illan aikana.

Vaikka tuhot ovat paikoin mahdollisia, on kovimman myrskyn vyöhyke kapea.

– Suurimmassa osassa maata on normaali, tuulinen syyspäivä, toteaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Lue myös:

    Uusimmat