Pelastuslaitos varoittaa salolaisia: Jäämassoilla hirveät voimat

Uskelanjoen tulvatilanne on houkutellut Salon keskustaan runsaasti yleisöä. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksesta kuitenkin muistutetaan, että ihmisten tulee pysytellä riittävän etäisyyden päässä joesta.

- Tämähän on ollut melkoinen yleisömenestys keskustassa. Me toivomme, että ihmiset eivät tulisi ihan joen välittömään läheisyyteen, missä pelastuslaitos tekee töitä. Vaarana on, että pato lähtee liikkumaan äkillisesti. Jäämassojen voimat ovat hirveät, varoittaa päivystävä päällikkö Raimo Aarnio.

Uskelanjoen vedenpinta on noussut jäälohkareiden muodostamien patojen vuoksi. Vedenpinnan nousu on ainakin toistaiseksi pysähtynyt, koska vesi pääsi virtaamaan jääpadon alta.

Pelastusviranomaisten mukaan kaiken kaikkiaan jääpatojen liikkeelle saaminen tulee viemään aikaa.

- Kyllä me nyt puhumme enemmänkin useista tunneista kuin mistään lyhyemmästä ajasta ennen kuin tämä tilanne laukeaa lopullisesti. Kyllä tässä vielä aikaa menee, Aarnio arvioi.

Joen vettä on tulvinut myös kiinteistöihin.

- Tällä hetkellä kuudessa kiinteistössä on pelastuslaitos pumppaamistehtävissä tällä hetkellä. Ainakin näihin kiinteistöihin on tullut runsaasti vettä, Aarnio toteaa. Hänen mukaan tällä hetkellä jääpadot ovat tukkineet joen koko Salon keskustan alueelta.

Jäätä yritetään rikkoa edelleen joen alajuoksulla kaivinkoneilla. Pelastusviranomaiset odottavat myös virka-apua Puolustusvoimilta.

- Santahaminasta on tulossa asiantuntijoita. Kun he saapuvat paikalle, arvioimme mihin toimenpiteisiin kannattaisi ryhtyä ja mitä mahdollisuuksia on. Se helpottaisi, jos saisimme alajuoksulta jääpatoja liikkeelle, niin virtaus lähtisi liikkeelle myös yläjuoksulla.

Katso Jouko Vähä-Koskelan juttu Salosta

Lue myös:

    Uusimmat