Pelastuslaitos kiittää ohikulkijaa: Pelasti kolariin joutuneen hengen

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kiittää Joensuussa onnettomuuspaikalle osunutta valveutunutta ohikulkijaa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen asemamestari Petteri Kohonen kertoo, että Kuopiontiellä varhain aamulla sattuneen ulosajon uhrin hengen pelasti paikalle osunut ja ripeästi toiminut ohikulkija. 

– Jos tajuttoman ihmisen hengitystiet pystyy avaamaan, silloin on tehnyt hengenpelastavan toimenpiteen. Pelastuslaitos kiittää ohikulkijaa, joka pysähtyi antamaan tämän hätäensiavun. Todella mallikasta toimintaa. 

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti rajussa ulosajossa varhain aamulla valtatie 9:llä. Auto ajautui ulos tieltä ilmeisesti kovan vauhdin vuoksi noin kilometrin päässä Siilaisten rampista Kuopion suuntaan.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen asemamestari Petteri Kohonen kertoo, että auto iskeytyi päin puuta ja leikkaantui kahtia. 

– Aivan suora ja kuiva tie. Kaunis suomalainen kesäsää. Vähän harmaata mutta ei satanut vettä, Kohonen kuvaa tapahtumapaikkaa ja säätä turmahetkellä. 

Turma-autossa ei kuljettajan lisäksi ollut muita matkustajia.

– Autossa oli vain yksi henkilö ja hän on kuljetettu hoidettavaksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.



Lue myös:

    Uusimmat