Pelastuslaitos etsi ihmistä jäältä – löytyikin jotain aivan muuta

Kirkkonummella etsittiin tänään tunnin ajan ihmistä veden varasta.

Hätäkeskuksen saaman ilmoituksen mukaan ilmoittaja oli havainnut Kirkkonummen Hilassa venesataman lähellä meren jäälle johtavat jalanjäljet sekä liikettä ja hahmon vedessä.

Ilmoittaja oli vastassa ja näytti paikan päällä pelastuslaitokselle ohuelle jäälle johtavat jalanjäljet. Parkkipaikalla oli myös tyhjä henkilöauto. Lopulta meren jäältä avannosta löytyi kuitenkin pahoin uupunut joutsen.

Joutsen palautettiin luontoon, kun se oli ensin saanut lämmitellä ja levätä Kirkkonummen paloasemalla. Rajavartiolaitoksen helikopteri tarkasti vielä ilmasta käsin jääalueen. Parkkipaikalla olleen ajoneuvon omistajatkin lopulta löytyivät.

– Auton omistaja oli käynyt kävelemässä aiemmin jäällä, siitä olivat sitten jalanjäljet jääneet, kerrotaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jäät ovat edelleen ohuet ja heikot pääkaupunkiseudulla. 

Lue myös:

    Uusimmat