Pelastuslaitokset vähentävät vesikuljetuksia

Pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi pelastuslaitoksille tulee niin paljon veden kuljetuspyyntöjä, että pelastuslaitokset pyrkivät siirtämään kuljetuksia yksityisyrittäjille.

Pelastuslaitokset siirtävät vesikuljetuksia yksityisten hoidettaviksi turvatakseen pelastusvalmiuden.

Pitkän kuivuuden vuoksi veden kuljetuspyyntöjä tulee nyt runsaasti ja tilanne näyttää pahenevan syksyn mittaan. Mikkeliläinen kuljetusyritys aloitti veden kuljetukset muutamia viikkoja sitten.

- Sanotaan, että kahdesta viiteen kuormaan päivässä on tätä veden ajoa, kertoo mikkeliläinen autonkuljettaja Aki Krivetz kuljetusliike T.Krivetz Ky:stä.

Kiihtyvä vesiralli onkin pakottanut pelastuslaitokset rajaamaan kuljetuksia.

-Pelastuslaitoksien ensisijaisena tehtävänähän on varautua pelastustoimen tehtäviin. Tästä syystä me haluamme, että yksityiset yrittäjät ensisijaisesti toimittavat veden kuljetukset, kertoo palopäällikkö Ari Kiesilä Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Kiesilä muistuttaa myös, että maaseudulla vesikuljetukset voisivat heikentää merkittävästi pelastustoimen valmiuksia vastata hätäkutsuihin.

- Meillä on kohteita, esimerkiksi Mäntyharjun kunta, joissa vedenkuljetusmatka saattaa olla 50 kilometriä. Silloin meidän kalustomme on 2-3 tuntia pois hälytysvalmiudesta, kuvaa Kiesilä.

Rajutkaan sateet eivät parantaisi pohjavesitilannetta pitkään aikaan, sillä esimerkiksi Etelä-Savon alueella pohjavesi on jopa metrin normaalia alempana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat