Pelastusasiantuntija: Tieto poispääsystä antaa toivoa kaivosmiehille

Huolto- ja puhelinyhteyden avaaminen Chilen kaivosmiesten ja ulkomaailman välillä on merkittävä askel pelastustoimissa, sanoo lukuisissa kansainvälisissä katastrofioperaatioissa työskennellyt riskienhallintapäällikkö Simo Wecksten Helsingin pelastuslaitokselta.

- Nyt kun yhteys on avattu, tilanne on aivan toinen kuin ensimmäiset kolme viikkoa. He pystyvät kommunikoimaan maan pinnalle ja on kohtuullisen varma tieto että he joskus pääsevät pois. Perhe, omaiset ja läheiset ovat varmasti aika lähellä mielessä. Ja huoli on molemminpuolinen: Miehet miettivät miten perhe heitä miettii ja päinvastoin perhe taas on päinvastoin huolissaan siitä, miten miehet pärjäävät tämän ajan.

Weckstenin mukaan henkisesti rankinta on ollut aika, jonka kaivosmiehet ovat viettäneet romahtaneessa tunnelissa ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Pelastusammattilainen arvioi kuitenkin miesten selvinneen tilanteesta hienosti.

- Se on varmasti ollut kova paikka koko porukalle. He ovat kuitenkin pystyneet organisoitumaan ja erittäin tehokkaasti säännöstelleet vähäiset ruokavaransa. Saniteetti asiat on pyritty hoitamaan niin hyvin kuin ne niissä oloissa voidaan hoitaa. Se kertoo, että he ovat erittäin hyvin selviytyneet ja kokemuksensa tai muun perustella olleet aika valmiit tällaiseen tilanteeseen.

Wecksten kertoo nähneensä 14 kansainvälisen operaationsa aikana, kuinka ihmiset pystyvät venymään ääritilanteissa.

- Ihmisillä on vaan kyky selviytyä ja toimia rationaalisesti sellaisessakin tilanteissa, joissa he ovat kokeneet merkittäviäkin menetyksiä. Tämä on monta kertaa yllättänyt itseni kun olen paikan päällä ollut.

Weckstenin mukaan tilanne maan alla on nyt kohtalaisen vakaa.

- Tarttuvat taudit saattavat muuttaa tilannetta kohtuullisen nopeasti. Nyt ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että luolassa olisi mitään taudinaiheuttajia, jotka niitä aiheuttaisivat. Ongelmia saattaa kuitenkin aiheuttaa muun muassa loukkaantumisvaara, joka asettaa haasteita pelastuoperaatiolle.

- Tärkeää on kuitenkin se, että huoltoyhteys miehiin on saatu avattua ja heitä pystytään huoltamaan niin hyvin kuin niissä oloissa on mahdollista. Maan alla vietettävän ajan venähtäessä kantti joutuu kuitenkin koetukselle, Wecksten arvioi.

Fyysinen ja psyykkinen kantti koetuksella

Helpottava tekijä Chilen tapauksessa on se, että pelastustoimet voidaan suunnitella kunnolla.

- Kun aikaa kuluu, se on varmasti rankkaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta tiedetään kuitenkin missä mennään ja se antaa peliaikaa suunnitella ja valmistella pelastusoperaatio huolella, ei tarvitse ottaa turhia riskejä aikapaineissa.

- Merkittävä tekijä kaikissa tämän tyyppisissä tilanteissa on se, että uhrit luottavat siihen organisaatioon joka auttaa ja tukee. Hyvin tärkeä on yhteys pelastustoimen johdon ja kaivoksessa olevien uhrien välillä. Kun luottamus säilyy ja tiedetään missä mennään, se helpottaa oloa kaivoksissa mutta myös pelastustoimien johtamista.

Kokenut pelastusjohtaja uskoo, että Chilen tilanne ratkeaa onnellisesti.

- Kyllä uskon että tämä päättyy onnellisesti. Saamme varmasti aika mielenkiintoisen näytelmän ja toivottavasti siinä ei tule mitään yllätyksiä matkan varrella.

(MTV3)

Lue myös:

Katso riskienhallintapäällikkö Simo Weckstenin haastattelu (Huomenta Suomi 30.8.2010)

Lue myös:

    Uusimmat