Pelastaako ilmastosopimus Etelä-Suomen hiihtokelit?

Pariisin ilmastokokouksessa sorvattu sopimus hidastaa ilmaston lämpenemistä, mutta ei pysäytä sitä. Suomessa saadaan totutella kosteisiin talviin, sanoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.

Maailman johtajat ovat nyt tunnustaneet, että ilmastonmuutos on ongelma. Jo tämän on loistava uutinen, sanoo Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas MTV Uutisten haastattelussa.

Taalas kuitenkin muistuttaa, että ilmaston lämpeneminen vaikuttaa vielä ainakin 50 vuotta, vaikka päästöjä hillittäisiin heti.

– 2060-luvulta lähtien voidaan nähdä parannusta. Seuraavat 50 vuotta meillä esiintyy useammin myrskyjä, tulvia ja helleaaltoja.

Entä mitä ilmastonmuutos tarkoittaa Suomelle? Pohjolan perukoilla ilmastonmuutos tuntuu erityisen jykevästi. Kun muualla maailmassa lämpötila nousee keskimäärin kaksi astetta, kohoaa se Suomessa jo neljä.

– Talvella tulee olemaan leudompaa ja sataa enemmän. Tällainen sää, mitä on koettu viimeisen kuukauden aikana, tämän tyyppinen on suunta Suomessa.

Etelässä asuvien hiihtointoilijoiden kannattaa totutella ajatuksiin hiihtoretkistä Lappiin tai lähimpään hiihtohalliin. Luonnon lumille pääsee sentään joskus.

– Harvemmin ja harvemmin, summaa Taalas Etelä-Suomen ulkohiihdon tulevaisuutta.

Studiossa Petteri Taalas Ilmatieteenlaitokselta 2:34

Lue myös:

    Uusimmat