Pelasta pikkulinnut pakkaselta

Monille pikkulinnuille saattaa käydä kalpaten kevättalven hyytävien pakkasten myötä. Avita lintuystäviä selviämään talvesta askartelemalla puihin ripustettavia suloisia siementähtiä tai -sydämiä, joista tirpat saavat murua rinnan alle.

Kevättalvi on armotonta aikaa pikkulinnuille, jotka joutuvat kamppailemaan tosissaan pysyäkseen hengissä kirpeiden pakkasten aikaan. Tasainen ruokinta auttaa kuitenkin lintuja selviämään talven läpi.

Ystävänpäivän lähestyessä voitkin ilahduttaa myös lintuystäviäsi: valmista pihapiirin siivekkäille siementähtiä ja -sydämiä, jotka voit näppärästi ripustaa pihapuihin. Aikaa operaatioon menee vain pieni hetki, mutta ilo on sitäkin suurempi, kun pääset seuraamaan pikkulintujen riemua.

1. Sulata kattilassa noin 250 grammaa kookosrasvaa. Sekoita joukkoon linnunsiemeniä ja pähkinärouhetta niin, että seoksesta tulee melko kiinteää.

2. Kaada seosta erilaisiin piparkakkumuotteihin, jotka olet pohjustanut talouskelmulla. Talouskelmun avulla estät rasvan valumisen pois muotista. Aseta täytetyt muotit tasaiselle alustalle jäähtymään.

3. Kun siemensydämet ja -tähdet ovat jäähtyneet, tee niihin pieni reikä rautalankaa tai narua varten. Ripusta tähdet ja sydämet pihan puihin, ja linnoittaudu ikkunan ääreen katselemaan ruokayllätyksestä ilahtuneiden pikkulintujen puuhia.

(MTV3)
Lähde: www.kekkila.fi
Kuva: Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat