Pää kolahti pahannäköisesti – liigapelaajaa hoidettiin pitkään kentän pinnassa: "Kaverit kädet ristissä"
KTP-Basketin yhdysvaltalaispelaaja Brandon Tabb loukkaantui pelottavasti tiistai-iltana Korisliigan ottelussa Kotkassa Uudenkaupungin Korihaita vastaan.
Tabb menetti toisella neljänneksellä heittonsa jälkeen tasapainon ja liukui pää edellä päätykatsomon rakenteisiin.
23-vuotias yhdysvaltalainen jäi pahannäköisessä tilanteessa kaaduttuaan makaamaan kentän pintaan, jossa häntä hoidettiin noin puolen tunnin ajan. Tabb kannettiin paareilla pois kentältä ja hänet vietiin jatkotutkimuksiin. Ruudun lähetyksessä kerrottiin, että Tabb pystyi liikuttamaan jalkojaan ennen kuin hänet päästiin siirtämään pois kentältä.
Keskeytynyt ottelu jatkettiin sittemmin loppuun, ja KTP voitti 108–97.
"Nyt pelataan Tabbille tämä loppupeli"
KTP kertoi ottelun jälkeen tiedotteessaan, että Tabbin tilanteesta ei ollut pelin jälkeen tarkempia tietoja, mutta hän sai kovan tällin takaraivoonsa.
KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä sanoi ottelun jälkeen, ettei hänellä ole oikein energiaa analysoida ottelua tarkemmin Tabbin ollessa hänen mielessään.
– Kaverit näkivät läheltä Tabbin tilanteen ja olivat kädet ristissä. Otin porukan kasaan ja sanoin, että mitä hän (Tabb) haluaisi tässä tilanteessa toivoa joukkueeltaan. Varmastikin sitä, että jokainen antaa kaikkensa. Nyt pelataan Tabbille tämä loppupeli. Sen sanoin, kun en muutakaan voinut tehdä, Mäkelä kertoi.
15 pistettä heittänyt KTP-pelaaja Mubashar Ali sanoi myös, että hänellä ”on vain Brandon ajatuksissa”.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää