Pekkarinen: Sähkön hinta noussee rajusti

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ennustaa sähkön hintaan huomattavaa korotusta ensi vuodelle.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ennustaa sähkön hintaan tuntuvaa korotusta ensi vuodelle.

Pekkarinen sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa, että sähkön hinta veroineen saattaa nousta jopa 25-35 prosenttia viime kesästä. Sähkön hintaan vaikuttaa sekä veroratkaisut että se, että eurooppalaisen päästökauppajärjestelmän uusi vaihe astuu voimaan ensi vuonna.

Pekkarinen muistuttaa kuitenkin, että Norjassa on ollut erittäin hyvä vesikesä, ja Norjan tämänhetkiset hyvät vesivarastot saattavat hiukan helpottaa sähkön hintapaineita.

Häkämies-kohu ylikuumennut

Viime aikona on käyty vilkasta ulkopoliittista keskustelua muun muassa Yhdysvalloissa vierailleen puolustusministeri Jyri Häkämiehen Venäjä-puheiden takia.

Pekkarisen mukaan asiassa on viime viikkoina ollut tarpeetomia pintakiehunnan merkkejä. Hän myöntää, että Häkämiehen puheen retoriikka oli epäonnistunutta ja sitä on vaikea puolustella. Puhe oli kuitenkin erillisen ja yksittäisen ministerin puhe, josta ei Pekkarisen mukaan kannata vetää ratkaisevia johtopäätöksiä.

- Puhe ei ollut ulkopolitiikasta vastuussa olevan ministerin puhe, Pekkarinen muistuttaa.

Muutoin hallitusen ulkopoliittinen linja on Pekkarisen mielestä ollut selkeää ja vakaata. Pekkarinen ei usko Häkämiehen puheella olevan pidempiaikaisia vaikutuksia politiikkaan, vaan pitää kohua aikansa "perhosena".

Vaikka pääministeri Matti Vanhanen ei ole viimeaikaista ulkopoliittista kohua juurikaan kommentoinut, Pekkarisen mielestä pääministeri on tiukasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan ytimessä.

- Myös tasavallan presidentti Tarja Halonen paalutti viime lauantaina ulkopolitiikan linjan erittäin selkeästi, sanoo Pekkarinen.

Maahanmuutto profiloitava

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen kannattaa työperäistä maahanmuuttoa. Näin ollen Pekkarinen on eri mieltä kuin Paavo Väyrynen siitä, että työperäistä maahanmuuttoa tulisi hillitä.

Väyrynen sanoi viikonloppuna keskustan verkkolehti Apilassa suhtautuvansa työperäiseen maahanmuuttoon epäilevästi. Hän piti parempana, että työ jolle ei löydy Suomesta tekijöitä, siirtyy Suomen ulkopuolelle.

Pekkarisen mukaan maahanmuutto pitäisi profiloida nimenomaan siten, että Suomeen muuttoa suunnitteleva tietää jo etukäteen, että hänen koulutuksellaan on käyttöä suomalaisessa työelämässä.

Pekkarinen muistuttaa, että meillä on toimialoja, joihin selvästi tarvitaan ulkomailta työvoimaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat