Pekkarinen: Ruoan alv-alennus esille syksyllä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen vaatii elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista osaksi syksyn veroratkaisuja. Pekkarinen muistutti tänään Palokassa Jyväskylän maalaiskunnassa pitämässään puheessa, että ruoan arvonlisäveron alentamisesta 17 prosentista 12 prosenttiin sovittiin Ahon hallituksen aikana osana Suomen EU-jäsenyysratkaisua.

-Lipposen I hallitus kannattajineen muutti kuitenkin tätä päätöstä ja jäädytti ruoan alv:n muita maita korkeammalle tasolle, Pekkarinen sanoi. Suomen liittyessä EU:hun vuoden 1995 alusta ruoan arvonlisäverokanta laski 22 prosentista 17 prosenttiin. Silloisen päätöksen mukaan arvonlisävero olisi laskenut 12 prosenttiin vuoden 1998 alusta.

Alennuksen arvioitiin tuolloin laskevan kuluttajahintoja noin 4 prosenttia ja vähentävän valtion verotuloja pari miljardia markkaa. Edellinen hallitus päätti kuitenkin kesällä 1997 pitää ruoan arvonlisäveron 17 prosentissa. Pekkarisen mielestä ruoan arvonlisävero on laskettava asteittain EU-jäsenyysratkaisussa sovitulle tasolle.

-Se kohdistaisi verotuksen kevennysvaraa sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Lapsiperheiden ja pienituloisten käytettävissä olevista tuloista suurin osa kuluu juuri ruokaan. Ruoan alv:n alentaminen auttaisi myös suurissa vaikeuksissa olevaa suomalaista elintarvikeketjua, Pekkarinen sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat