Mainos

Pekkarinen patistaa akateemisiakin yrittämään

Kauppa- ja teollisuusministeri harmittelee sitä, että vain vain viisi prosenttia yliopistotutkinnon suorittaneista ryhtyy yrittäjiksi.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen patistaa myös akateemisesti kouluteetuja suomalaisia yrittäjän uralle.

- Akateemisesti koulutetut suomalaiset ovat erittäin harvoin yrittäjiä. Vain noin viisi prosenttia yliopistollisen loppututkinnon suorittaneista suuntautuu yrittäjiksi. Se on vähemmän kuin vastaava luku koko kansan keskuudessa, Pekkarinen toteaa.

Ministerin mielestä korkeakouluissa tulisi lisätä yritysopetusta.

- Yrittäjyyden vahvistaminen yhteiskunnassa edellyttää myös akateemisten yrittäjien määrän lisääntymistä. Yrittäjäksi ryhtymisen valmiuksien opiskelemiselle tuleekin raivata sijaa korkeakouluopetuksessa. Koulutusohjelmien sisältöä ja tutkintoja tulisi uudistaa siten, että niissä lisättäisiin omakohtaisessa yrittämisessä tarvittavaa ainesta, Pekkarinen jatkaa.

- Yhä useammat muun muassa teknillisille, kasvatus- ja yhteiskuntatieteellisille aloille suuntautuneet tarvitsevat myös yrittäjäosaamista. Taloustieteissä ja bisnesmaailmassa tämä tosiasia onkin jo huomattu. Muilla tieteenaloilla tulisi vastaavasti tiedostaa, kuinka tärkeän lisäarvon yrittäjäosaaminen voi niille tarjota.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.