Pekkarinen kannustaa asuntorakentajia energiansäästöön

Mauri Pekkarisen avaamille Hämeenlinnan asuntomessuille on rakennettu vain kaksi energiapihiä taloa. VTT:n mukaan Suomi onkin putoamassa matalaenergiarakentamisessa Baltian maiden vauhdista.

Hämeenlinnan asuntomessut avanneen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mielestä asumisessa tulisi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Pekkarisen mukaan päästöt pienenisivät esimerkiksi säästämällä energiaa ja käyttämällä uusiutuvia energiamuotoja. Asumisen osuus päästöistä on noin kaksi kertaa suurempi kuin liikenteen.

Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen mukaan Suomen talotehtaat ovat putoamassa kelkasta matalaenergiarakentamisessa. VTT arvioi, että Baltian ja Puolan talotehtaat alkavat tuoda Suomeen matalaenergiataloja.

Hämeenlinnan asuntomessuilla nähdään kaksi esimerkkiä energiapiheistä taloista. Niitäkin tiiviimpiä, niin sanottuja passiivitaloja on Suomessa rakenteilla vain yksi. Esimerkiksi Ruotsissa rakennetaan parhaillaan tuhatta passiivitaloa.

Tänään alkaneille Hämeenlinnan asuntomessuille odotetaan 150 000 kävijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat