Pekkarinen ihmettelee Kataisen Kela-maksumenettelyä

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) perää työnantajan Kela-maksun poistosta valtiontalouteen syntyvän aukon täyttämistä. Pekkarinen oudoksuu sitä, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ei tuonut asiaa sovittavaksi samalla, kun otti maksun poistoon myönteisen kannan pari viikkoa.

Pekkarinen huomauttaa perjantaisessa kannanotossaan, että valtiovarainministeriö on toistuvasti muistuttanut, että elvytyksen nimissä menojen lisääminen tai tulojen vähentäminen on arvioitava työllisyysvaikutuksia vasten. Nyt keskustelua ei hänen mukaansa käyty ainakaan hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Lisäksi Katainen astui Pekkarisen mielestä sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) tontille lehtilausunnollaan, jonka jälkeen työmarkkinajärjestöt pääsivät Kela-maksun poistosta sopimukseen.

Pekkarinen vaatii, että Kela-maksun poistamisen synnyttämää aukkoa täytettäessä työvaltaiset pk-yritykset pitää jättää kaikkien lisärasitusten ulkopuolelle. Pk-yrityksillä Kela-maksu on ollut pienempi kuin pääomavaltaisilla yrityksillä eli sen poistamisen hyötykin jää pienemmäksi.

Vattin tutkija: Lehmänkauppa

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen Vattin tutkimusjohtaja Roope Uusitalo kummeksui työmarkkinajärjestöjen tekemää "sosiaalitupoa" perjantaina nettikolumnissa, jonka hän oli otsikoinut nimellä "Vuosisadan lehmänkauppa".

Uusitalon mielestä pakettiin sisältyvä työnantajan Kela-maksun poistaminen kuulostaa fiksulta elvytyspolitiikalta, mutta työvoimavaltaiset pienyritykset eivät siitä juuri hyödy.

- Viimeinenkin pitkän aikavälin hyöty pikkufirmoille valuu samaan aikaan sovittuun työeläkemaksun korotukseen, joka luonnollisesti kohdistuu samalla tavalla kaikkiin palkkatuloihin. Lopputuloksena työvoimavaltaisten yritysten verotus kiristyy ja pääomavaltaisten kevenee, Uusitalo kirjoittaa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Esko-Juhani Tennilä leimasi työnantajan Kela-maksun poiston perjantaina johtavien ay-demarien tueksi suurtyönantajien pitkän ajan vaatimukselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat