Mainos

Pekkarinen ihmettelee Emu-äänestysintoa

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen pitää outona ajatusta, että Suomen liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliitto Emun kolmanteen vaiheeseen olisi järjestettävä kansanäänestys.

Pekkarisen mielestä uusi kansanäänestys koskisi viime kädessä sitä, onko runsaat kaksi vuotta sitten pidetyn EU-kansanäänestyksen tulos yhä voimassa. -Miksi halutaan näin outoa menettelyä, Pekkarinen kysyy Hämeen Sanomissa julkaistussa artikkelissaan. Hän on toiminut muun muassa hallituksen nimittämän Emu-asiantuntijaryhmän puheenjohtajana.

-Liittyessään EU:hun Suomi sitoutui juridisesti Maastrichtin sopimukseen ja tämän myötä myös siihen sisältyvään rahaliittoon, Pekkarinen kirjoittaa. -EU-jäsenyydestä järjestettiin kansanäänestys, jota ennen tehtiin tiettäväksi, että yhteiseen rahaan siirtymisestä tehdään aikanaan erillinen poliittinen päätös ja eduskunta päättää siitä hallituksen esityksen perusteella. Näin nyt menetelläänkin, Pekkarinen muistuttaa.

Emuun liittymisestä kansanäänestystä vaativa liike on kerännyt hankkeensa tueksi lähes 40 000 nimeä. Nimilistat luovutettiin viime viikolla eduskuntaryhmille.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.