Pekkarinen: Hallituspuolueet eri mieltä ydinvoimasta

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen myöntää, että hallituspuolueet ovat erimielisiä ydinvoiman lisärakentamisesta.

Pekkarinen korostaa, että Suomessa ydinvoimalla pitää tuottaa energiaa vain kotimaisen tarpeeseen.

Hänen mielestään esimerkiksi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esitys kolmen uuden ydinvoimalan rakentamisesta ei ole eduskunnan linjan mukainen. Pekkarinen ei kuitenkaan halua sanoa, olisiko tarvetta yhdelle, kahdelle vai kolmelle uudelle ydinvoimalalle.

- Jotkut ovat sitä mieltä, että tänne voi rakentaa todella paljon ydinvoimaa, myös muun maailman tarvetta varten. Mutta meidän täytyy varautua tuottamaan riittävän paljon edullista energiaa niin, että se riittää Suomen omiin tarpeisiin. Varaudumme tuottamaan vielä vähän enemmänkin, sillä sähköntuotanto tulee kasvamaan, Pekkarinen kertoo MTV:n Huomenta Suomessa.

Pekkarinen perustelee käsitystään sähköntuotannon kasvusta sillä, että muun energian käytöstä siirrytään lähiaikoina yhä enemmän sähkön käyttöön.

- Lisäksi Suomessa halutaan ajaa alas hiililauhteen käyttö sähköntuotannossa, joten lähinnä siitä syystä tarvitaan lisää ydinvoimaa.

Pekkarinen otti myös kantaa sähkön- ja energian verotukseen. Hänen mielestään päätöksiin verotuksesta tulee vielä palata, koska verotuksen kiristäminen rasittaa jo muutenkin ongelmissa painiskelevaa metsäteollisuutta.

- Toivon, että verorahat saataisiin ainakin osin koottua Windfall- verotuksen kautta, se olisi perusteltu vero, Pekkarinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat