Pekkarinen: Hallitusohjelma edellyttää yli kolmen prosentin kasvua

Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n johtaja Jukka Pekkarisen näkemyksen mukaan hallitusohjelman keskeisten elementtien toteuttaminen edellyttää hallituskaudella keskimäärin hieman päälle kolmen prosentin talouskasvua. Hän muistutti sen olevan hieman enemmän kuin valtiovarainministeriö on ennusteissaan vuodelle 2003 arvioinut.

Ohjelman keskeisinä elementteinä Pekkarinen piti menojen pitämistä ennallaan, verotuksen keventämistä ja valtion velan rajoittamista 50 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Hän arvioi, että uuden hallituksen ohjelmaan on ladattu aika paljon asiaa ja myös mahdollisia riidan aiheita.

Pekkarisen mukaan veronkevennyksiin lupautumisessa on pulmansa euro-oloissa, sillä nyt mahdollisiin häiriöihin kotimaan taloudessa voidaan nopeimmin puuttua juuri verotusta muuttamalla. Hänen mukaansa häiriöiden ilmetessä voi vain panna kädet ristiin, jos veroperusteet ovat "autopilotilla". Sillä tarkoitetaan automaattiohjausta.

Pekkarinen arvioi uuden hallituksen ohjelmaa lyhyesti tänään, kun PT, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos esittelivät koe-ennusteensa maakuntien talouden kehityksestä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat