Mainos

Pekkarinen: Aikaa tupo-esitysten käsittelyyn

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) pitää eduskunnan kannalta nöyryyttävänä sitä, että hallitus käy rinnan eduskuntakäsittelyn kanssa muissa pöydissä neuvotteluja veroratkaisuista.

Pekkarinen muistutti tänään Kivijärvellä, että normaaliaikataulun mukaan valtiovarainvaliokunnan päätökset muun muassa verolaeista valmistuvat marraskuun puoliväliin mennessä. Pekkarinen ihmetteli, pitäisikö valiokunnan tehdä koko syksy "muka-päätöksiä", kun tiedossa on, että todelliset keskustelut tulojen osalta käydään muualla ja tuodaan sitten eduskunnan käsiteltäväksi.

Hänen mielestään eduskunta ei voi käsitellä näitä merkittäviä muutoksia läpihuutojuttuna ilman perinpohjaista asiantuntijoiden kuulemista. Aikaa mahdollisten ns. hallituksen lopullisten esitysten käsittelyyn on varattava vähintään yhtä paljon kuin muka-esitysten käsittelyyn näyttää jäävän.

-Käytännössä tämä merkitsee sitä, että mikäli hallitus antaa tupo-kierrokseen kytkemänsä uudet veroratkaisut eduskunnalle vasta marraskuun loppupuolella, ei eduskunta voi mitenkään saada talousarviota valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä, Pekkarinen huomautti.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.