Pekka Pouta varoittaa: Pahin pyry Helsinki-Turku-Tampere-kolmioon

Syksyn ensimmäinen kunnon lumipyry ravistelee tänään voimalla Etelä-Suomea.

Meteorologi Pekka Poudan mukaan rankin lumimyräkkä iskee iltapäivällä Helsinki-Turku-Tampere-kolmioon. Ensimmäiset lumisateet saapuvat kuitenkin etelään jo ennen puolta päivää - siis huomattavasti aikaisemmin, mitä etukäteen on ennustettu.

Poudan mukaan ensimmäiset hiutaleet tipahtelevat Hankoniemellä.

- Länteen saadaan kunnon pyry, idässä tuulee päivän aikana. Itäosassa maata lunta saadaan kunnolla vasta yöllä.

- Sisämaassa saattaa tulla paikoin jopa 15 senttiä lunta. Illalla kahdeksan maissa pyryn etureuna on jo Jyväskylän korkeudella.

Tuulee!

Poudan mukaan tuuli voimistuu erittäinkin kovaksi. Aamupäivällä Kallbådagrundin havaintoasemalla Suomenlahdella mitattiin ajoittain jo parinkymmenen sekuntimetrin tuulia.

- Kovimmat tuulet varmaan ovat yli kahtakymmentä metriä sekunnissa merialueilla. Sisämaassakin kyllä tuulee kovaa, Pouta sanoo.

Pelkkä tuulikin saattaa meteorologin mukaan tehdä paikallista vahinkoa. Yhdessä lumisateen ja syntyvien nietosten kanssa vahinkoja saattaa varsinkin tulla.

- Jonnekin Tampereen seudulle voi tulla noin 15 senttiä lunta. Siellä on paljaita paikkoja, ja kun tuuli puhaltaa siitä yli, en ihmettelisi vaikka kinokset olisivat puolimetrisiä.

Pouta korostaa, että tielläliikkujien kannattaa ajaa tänään kieli keskellä suuta.

- Ajokeli on hyvin vaarallinen, tiivistää meteorologi.

Sulaa!

Salpausselän eteläpuolella lumi saattaa pysyä tämän päivän tai ensi yön.

- Aamulla etelässä ollaan jo plus viidessä asteessa. Viimeiset sateet tulevat vetenä ja siitä alkaa loskakausi, joka kestää niin kauan että lumi sulaa. Sen jälkeen tällä viikolla etelässä sateet tulevat vetenä ja Lapissa lumena.

(MTV3)

Katso Huomenta Suomen sääkeskustelu: (Huomenta Suomi 9.11.2010)

Katso Huomenta Suomen sää:

Lue myös:

    Uusimmat