Pekka Pouta pitkästä ennusteesta: Ei enää kunnon talvea etelään

Tuore pitkän ajan ennuste näyttää, että keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu.

Jäät ovat olleet tänä vuonna vähissä, etelän ja lounaan lumet ovat jo paikoin lähteneet, maasta puskee kukkia ja muuttolintuja on jo nähty. Korkeasaaren karhutkin heräsivät talviuniltaan. Helmikuu on ollut selvästi keskimääräistä lauhempi.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan keskimääräistä lauhempi sää jatkuu.

Ennusteen mukaan tällä ja ensi viikolla Suomessa vallitsee lauha, lounainen ilmavirtaus. Sää on selvästi keskimääräistä lauhempaa, sademäärät taas keskimääräisiä tai pohjoisessa vähän keskimääräistä korkeampia.

– Ensi viikon kuluessa ilmavirtaus näyttää muuttuvan läntisemmäksi ja ennustejakson kolmas viikko olisikin jo länsivirtausta. Tämä suosii föhntyyppistä säätä eli kuivaa ja lauhaa virtausta luoteesta. Sademäärät jäävät ennusteen mukaan keskimääräistä vähäisemmiksi. Päivät olisivat lämpimiä ja aika aurinkoisiakin. Neliviikkoisjakson viimeisellä viikolla maaliskuun puolivälin jälkeen korkeapaine olisi lähellä Suomea eli on hyvät mahdollisuudet aurinkoisiin päiviin ja pakkasöihin, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta ECMWF:n ennustetta.

Kuukausiennusteen mukaan aluksi olisi siis harmaata ja lauhaa.

– Maaliskuun aikana sää muuttuisi aurinkoisemmaksi ja yöpakkaset voimistuisivat. Jos näin käy, niin kevät tulee todella varhain, toteaa Pekka Pouta.

Terminen kevät voi olla jo osassa maata alkanut tai alkamassa, jos sää ei enää kylmene. Termisen kevään katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella.

Viime vuonna terminen talvi kesti osassa Etelä- ja Lounais-Suomea vain nelisen viikkoa. Termisen kevään katsottiin alkaneen jo 7-8. helmikuuta, vaikka maaliskuussa tuli vielä kylmä jakso.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Uusimmat