Pekka Pouta pääsiäisviikon säästä: Talvisena alkaa tämä ”kesäaika”

Viikon sää on sateinen. Sateet tulevat etelässäkin ajoittain lumena ja räntänä.

Kellot siirrettiin viikonloppuna kesäaikaan, mutta keväästä ei ole tällä hetkellä tietoakaan. Tänään maanantaiaamuna lunta ja räntää on ollut laajalti maassa etelässä asti. Ajokeli on paikoin huono.

Maanantaina ja tiistaina Suomen päällä on laajoja sateita.

– Yleiskuva on, että Pohjoismaiden päällä on jättimäinen matalapaine. Olemme pitkän aikaa Euroopan kylmin kolkka. Tällä viikolla joka päivä sataa vähintään jossain päin maata. Pääsiäistä kohti matalapaine hiukan heikkenee, joten sateet muuttuvat ajoittaisiksi, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Sää selkenee loppuviikolla sen verran, että öisin voi jälleen olla laajalti pakkasta.

– Tiet voivat olla paikoin liukkaita ja sateet voivat tulla välillä lumena ja räntänä etelässäkin, joten kesärenkailla ei ole kiire, toteaa Pekka Pouta.

Päivälämpötilat ovat viikon varrella hieman plussalla Lapissa asti. Etelässä voidaan selkeinä hetkinä päästä viiden asteen tuntumaan, sateessa lämpötilat jäävät nollan vaiheille.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat