Pekka Pouta: Joulu todennäköisesti valkea

MTV:n meteorologi Pekka Pouta lupaa Suomeen valkeaa joulua.

- Sanoisin, että alkaa olla varsin varmaa, että joulu on valkea, Pouta sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Poudan mukaan on 10 prosentin mahdollisuus, ettei valkeaa joulua nähdä tänä vuonna.

- Todennäköisesti jossain vaiheessa ennen joulua tulee sakea lumisade mereltä ihan rannikollekin, noin kymmenen senttiä höttölunta. Osa siitä tietenkin lähtee sulamaan ja sulaa nopeastikin, jos tulee otolliset olosuhteet. Mutta joka tapauksessa pistäisin rahani likoon valkean joulun puolesta.

Pouta kertoi myös, että sää kylmenee huomattavasti Suomessa ensi viikolla. Maanantaina pakkasta on etelässä jo kahdeksan astetta, pohjoisessa pakkasta on 15 asetta. Öisin pakkanen painuu noin 20 asteen tietämillä myös etelässä.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat