Pekka Perä: Tappouhkauksia tullut - "ensimmäinen tuntui pahimmalta"

Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä on ollut julkisuudessa kovassa höykytyksessä jo useita vuosia. Yhtiön kasaantuvat vaikeudet toivat mukanaan myös negatiivisen julkisuuden, josta kärsi koko perhe.

Perä kertookin perheensä muuttaneen Luxemburgiin ikävän julkisuuden vuoksi jo vuonna 2012.

– Katsoimme, että lapsille on parempi, että he eivät ole täällä mediamylläkässä ja sellaisessa turhassa julkisuudessa. Olen pyrkinyt pitämään perheen poissa julkisuudesta kokonaan. Itsekin olen siellä vain työn takia, Perä sanoo MTV Uutisille.

Perjantaina MTV3-kanavalla esitettävässä Hjalliksessa vieraileva Perä kertoo ohjelmassa, että valtaosa hänen saamastaan palautteesta on asiallista, mutta tappouhkauksiakin on tullut.

– Jokunen tappouhkaus on tullut, Perä toteaa lakonisesti ja lisää perään:

– Ensimmäinen niistä tuntui pahimmalta.

Kaikkeen tottuu ja Perän mukaan tietyllä lailla myös jopa tappouhkauksiin. Perä kertoo alkaneensa vähitellen lukea uhkauksia kuin lehden yleisöosastoa. Asennoitumista on helpottanut se, että viestit ovat vaikuttaneet humalaisten avautumisilta.

Perä kulkee pää pystyssä vaikeista ajoista huolimatta.

– En häpeä. Me olemme yrittäneet parhaamme. Olemme onnistuneet 90 prosentissa asioista. Eniten loukkaa se, että tuolla huudetaan, ettemme me osaa, että me tarvitsemme apua. Meillä on todella upea tiimi, Perä vakuuttaa ylpeyttä äänessään.

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä on Hjalliksen vieraana MTV3-kanavalla perjantaina 28. marraskuuta klo 21.30.

Lue myös:

    Uusimmat