Pekka Haavisto: Euroopan unionin pitää kehittää sotatarvikkeiden ostoa ja jakamista

Vihreiden Pekka Haavisto ehdotti MTV:n Vaalikuution tentissä, että Euroopan unionin pitäisi suunnitella yhdessä sotatarvikkeiden hankintaa ja niiden käyttöä. Haaviston mukaan tämä lisäisi myös Suomen huoltovarmuutta ja pienentäisi puolustusmenojamme.

MTV Uutisten Vaalikuutiossa Helsingin keskustan Narinkkatorilla on reilun viikon ajan nähty kymmeniä vaaliväittelyitä. Keskustelut päättyivät tänään vihreiden ehdokkaan, kansanedustaja Pekka Haaviston ja kokoomuksen ehdokkaan, entisen europarlamentaarikon Eija-Riitta Korholan keskusteluun.

Haaviston mukaan ehdokkailta on ainakin Helsingissä kysytty erittäin aktiivisesti kolmesta teestä eli taloudesta, työllisyydestä ja turvallisuudesta.

- Talous, työllisyys ja turvallisuus ovat kaikki murroksessa ja ihmiset kysyvät isoja asioita: mistä työpaikkoja, pärjätäänkö kilpailussa, millainen on turvallisuutemme, Haavisto sanoi.

Juontajana toiminut uutisankkuri Keijo Leppänen ihmetteli, mitä ihmettä EU:n solidaarisuuslauseke tarkoittaa? Tarkoittaako se esimerkiksi muista EU-maista ukkoja ja tykkejä Suomeen, jos niitä tarvittaisiin?

- Ei se tarkoita tässä vaiheessa ukkoja ja tykkejä. Uskottavaa puolustusta ei ole harjoiteltu yhdessä. Mielestäni se voisi tarkoittaa yhteisostoja ja yhteisten tarvikkeiden suunnittelua, pooling and sharing -ajattelua. Se lisäisi Suomen huoltovarmuutta ja laskisi kulujamme. Itse toivon, että Euroopan unioni heräisi näihin kysymyksiin, Haavisto sanoi.

Hän laajentaisi yhteistyötä Ruotsin kanssa jo lähikuukausina. Nato-jäsenyyttä hän ei kannata, vaan mietti esimerkiksi sitä, millaisia velvotteita Naton 5. artikla tosiasiassa tarkoittaisi esimerkiksi Keski- ja Itä-Euroopan Nato-maiden joutuessa vaikeuksiin.

- Se, mitä olisin kaivannut pohjoismaisten puolustusministereiden yhteiseen kirjeeseen, oli se, miten Minsk 2 -sopimusta [Itä-Ukrainan rauhansopimusta, toim. lisäys] voidaan tukea. Suomen ei pidä unohtaa rauhanrakentamisen kykyä; sitä tarvitaan Euroopassa nyt, Haavisto sanoi.

Haavisto oli päättyneellä eduskuntakaudella ulko- ja puolustusasianvaliokunnan jäsen. 

Lue myös:

    Uusimmat