Pekingin olympialaisissa suomalainen ulottuvuus

Olympiamitalien suunnittelija on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Taiteteollisesta korkeakoulusta. Hän sanoo saaneensa töihinsä paljon vaikutteita Suomessa olonsa aikana.

Ensi kesän Pekingin olympialaisten palkittujen urheilijoiden kaulassa kiiltelevistä mitaleista löytyy yllättäen myös suomalainen ulottuvuus.

Mitalien suunnittelija, professori Xiao Yong on nimittäin valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta Helsingistä. Hän on ehdolla tämän vuoden Kiinan parhaaksi graafiseksi suunnittelijaksi kilpailussa, jonka tulos ratkeaa viikon päästä.

Sen jälkeen, kun hän ja opiskelijaryhmänsä voittivat olympialaisten mitalien suunnittelukilpailun, kysyntää on ollut ympäri maailmaa. Professori Yong osallistui kilpailuun kolmella työllä. Kaksi niistä valittiin kolmen parhaan joukkoon.

- Voittajatyö oli melkoinen riski. Mutta heti alusta lähtien ajattelin, että miksi emme kokeilisi jotakin hyvin erikoista, jotakin ainutlaatuista Kiinasta. Emme uskoneet sen pääsevän edes finaaliin.

Näin kuitenkin kävi ja viime maaliskuusta lähtien professori Yong ja mitalit ovat olleet kuvatuimpia aiheita Pekingissä Mitalissa on muinaista piirustusta muistuttava urheilijahahmo.

Yong muistelee Suomea yhä ihaillen. Taiteteollisen korkeakoulun opit ovat juurtuneet häneen syvästi.

- Arvostan todella paljon suomalaisen suunnittelun toimivuutta, designfilosofiaa, ja yritän jatkuvasti löytää yhtymäkohtia suomalaisen ja kiinalaisen suunnittelun väliltä.

Vuoden 2008 olympiamitaleja nähdään toivottavasti läheltä suomalaistenkin kaulassa ensi kesänä.

Lue myös:

    Uusimmat