Pehmeitä rasvoja tarvitsevat kaikki

Rypsiöljy on tärkein Suomessa viljeltävistä öljykasveista. Ravitsemuksellisesti merkityksellisen rypsiöljystä tekee sen edullinen rasvakoostumus. Valtaosa rypsiöljyn rasvasta on terveydelle edullista pehmeää rasvaa. Ruuan kovan rasvan korvaaminen pehmeillä rasvoilla auttaa ehkäisemään kolesteroliarvojen nousua ja alentamaan jo kohonneita kolesteroliarvoja. Rypsiöljy sisältää runsaasti myös elimistölle välttämättömiä rasvahappoja, jotka ovat keskeisiä normaalissa kasvussa ja kehityksessä. Lisäksi rypsiöljyssä on paljon E-vitamiinia, joka toimii elimistössä antioksidanttina eli estää haitallisia hapettumisreaktioita.

Terveyden kannalta suositeltavan määrän välttämättömiä rasvahappoja saa, kun käyttää päivittäin leipien päällä margariinia tai kasvirasvalevitettä sekä 1-2 ruokalusikallista rypsiöljypohjaista salaatinkastiketta. Painoaan tarkkailevienkaan ei kannata niitä karttaa, sillä muutoin ruokavaliosta jäävät pois terveelliset näkyvät rasvat. Jos painoon pitää kiinnittää erityistä huomiota, valitaan kevyempi levite ja käytetään vähemmän salaatinkastiketta.

Esite kertoo rypsiöljyn terveyshyödyistä

Margariinitiedotus haluaa parhaillaan vietettävällä Sydänviikolla muistuttaa kuluttajia rypsiöljyn merkityksestä terveydelle. Se on osittain yhteistyössä Finfoodin kanssa julkaissut rypsiöljyn ominaisuuksista ja käytöstä kertovan esitteen Rypsiöljyllä teet ihmeitä. Esite antaa tietoa muun muassa rypsiöljyn historiasta, ravintoainesisällöstä sekä käytöstä ruuanvalmistuksesta. Tanakan tiedon höysteeksi esitteeseen on lisätty maukkaita ja kevyitä ruuanvalmistusohjeita.

Maksutonta esitettä on mahdollisuus tilata: www.margariinitiedotus.fi.

(MTV3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat