Pedot ja ihmiset kasvotusten yhä useammin

Susi (Canis lupus) Ähtärin eläinpuistossa. Kuva: Lehtikuva

Suurpetojen ja ihmisten väliset kohtaamiset ovat yhä yleisempiä. Esimerkiksi Länsi-Suomessa poliisin tietoon tulee petohavaintoja jo useampia viikossa.

Poliisipäälliköt kaipaavatkin selkeää ohjeistusta poliisilain mahdollistaman tappoluvan myöntämiseen.

Poliisilaki antaa poliisipäällikölle mahdollisuuden myöntää tappoluvan rahoitetulle petoeläimelle tilanteessa, jossa eläin on vaaraksi ihmisen hengelle ja terveydelle tai vahingoksi omaisuudelle.

Tulkinnalle jää kuitenkin tilaa ja poliisit pohtivat näytön riittävyyttä tilanteessa, jossa kohtaamiset ovat yhä yleisempiä.

Länsi-Suomen läänin poliisijohtaja Pertti Sihvonen rohkaiseekin päälliköitä ottamaan reilusti kantaa ihmistä uhkaavan petoeläimen poistamiseen.

- Rohkeutta on se, että tehdään päätöksiä, että ei jätetä asioita niin sanotusti makaamaan. Sehän se kaikkein pahin tilanne on, että ei tehdä päätöstä vaan annetaan olla ja odotetaan.

EU:n eläinsuojeludirektiivi velvoittaa poliiseja poistamaan ihmisasutuksen keskelle ilmestyneen pedon vasta sen jälkeen kun muut keinot eivät tehoa.

Käytännössä tilanteet saattavat olla nopeita ja ihmisten pelko suurta. Hätäännys patistaa poliiseja nopeisiin ratkaisuihin.

Poliisijohtajan mukaan pihaan ilmestynyt peto on poistettava, koska kyseessä ei ole lajityypillinen käyttäytyminen.

- Pihapiirissä käyskentelevä susi ei ole osa luonnon monimuotoisuutta eli lähtökohta on se, että susi ei kuulu pihapiiriin, Sihvonen sanoo.

Yksinomaan Varsinais-Suomessa arvellaan liikkuvan tällä erää parisenkymmentä sutta ja kymmenkunta karhua.

Lue myös:

    Uusimmat